
Biografia:
Koko räbätouhu vyörähti liikkeelle kaikessa hiljaisuudessa Kultakurkun ja Aliksen lukioaikoina Helsingissä vuonna 2004. Innoittajana toimi silloinen suomi hip hop-skene, ja kuuluisat suomiräppärit. Yrityksen ja erehdyksen kautta KultisAlis-kombo alkoi tuottaa kehnoja, ellei suorastaan paskoja riimejä, joita tietenkin pidettiin silloin todella hyvinä. Musiikin luokan takastudiohuone (pölynen, ikkunaton paskahuussi) alkoi tulla rakkaaksi välitunninviettopaikaksi – siellä pystyi räppäämään ilman, että kukaan antaisi vittuilevaa palautetta. Biitit olivat yleensä streettejä, eli joidenkin muiden käytössä olleita kappaleita, mutta ne olivat kuitenkin hyvää materiaalia räpillisten sklissien harjoittamiseen. Vuoden 2005 aikana Lukio hurahti ohi ja intti (1/06) tuli Kultakurkun kohdalla tilalle. Samoihin aikoihin hankittiin makuuhuonestudiokamat räppäämisen nauhoittelua varten: Kunnon Pc, Rode nt1a kondensaattorimikki, m-audion ulkoinen äänikorttietuaste, ständi ja popfiltteri. Alis kirjoitteli biisit himassa, Kultakurkku intissä ja nauhotukset sekä miksaukset tehtiin lomilla. Ensimmäinen omakustanne LP Alennusmyynnissä tehtiin siis todella ajallisesti ahtaissa olosuhteissa, mutta silti siitä tuli loistolätty! Osta ihmeessä! Entäs sitten tuottajat? Tuottajat, eli käytännössä biittien tekijät Korjaamo on valinnut yksittäisten taustojen perusteella. Aluksi piti ostaa biittejä rahalla, koska ei ollut mitään näyttöä, mutta sitten kun näyttöä kertyi, niitä alkoi herua ilmaiseksikin. Korjaamo on yhä valmis maksamaan uusista biiteistä ja tarvitseekin vakiodeejiin – onneksi on sentään muutama uskollinen tuottaja, jotka ovat havainneet Korjaamon loistavien ämseiden sklissit ja haluavat tukea heidän loistavasti alkaneita uriaan. HALUATKO SINÄ KORJAAMON VAKIOTUOTTAJAKSI? -> Tartu tilaisuuteen ja pistä mailia osoitteeseen korjaamo@korjaamo.org, jos kiinnostusta löytyy! Tällä hetkellä Korjaamolla menee hyvin. Uusia biisejä ja yhteistyökumppaneita syntyy jatkuvasti ja vuodelle 2007 lähdetään luottavaisin mielin. Korjaamon keskeisenä tavoitteena on julkaista yksi levy vuodessa + jotain eepeesälää, musavideoita jne.. Seuraavaksi voit lukea vaikka Kultakurkun ja Aliksen henkilökohtaiset profiilit: |
|---|